Minulta on usein kysytty, kuinka olen oppinut viittomaan. Olen
aina luullut, että viittomakielentaito periytyy äidinmaidossa. Näin ei
kuitenkaan ole. Asia selvisi minulle viime syksynä, kun liityin Kuurojen
vanhempien kuulevien lasten yhdistykseen. Yllätyin, kun kaikki eivät osanneetkaan viittoa. Jos vanhemmat eivät viito lapselleen, ei lapsi opi viittomaan. Liikutuin. Ymmärsin olevani etuoikeutettu. Yhtäkkiä
arvostin paljon enemmän vanhempiani, jotka ovat viittoneet minulle pienestä
lähtien.
Kuurot puhuvat epäselvästi. Viittoessaan he saattavat
päästellä erilaisia äännähdyksiä. Se johtuu siitä, että he eivät kuule omaa
ääntään. Lapsena minua hävetti, kun toiset lapset matkivat äitiäni. Kerran yksi
lapsi kysyi, kuinka ymmärrän mitä äitini puhuu. Sanoin että meillä on oma
salakieli, että sitä ei ymmärrä kukaan muu. Ei se kaukana totuudesta ollut.
Vieläkin ymmärrän mitä äitini sanoo, vaikka pitäisin silmiäni kiinni.
Omat lapseni ovat oppineet jonkin verran viittomakieltä.
Huomaan heissä samaa häveliäisyyttä mitä itselläni oli lapsena. He eivät
mielellään viito muiden nähden. Kaikki eivät ymmärrä sitä. Monet sanovat että
viittomakieli on kaunista. Ei se aina ole. Eihän tavallinen puhekaan ole. Jos viittoja on vihainen ja
kiihtynyt, viittomat näyttävät rajuilta ja töksähtäviltä. Lisäksi kasvot ovat
kurttuiset. Mielestäni viitotut laulut ovat kauniita. Niissä liikkeet ovat
sulavat, kasvoilla on tyyni ja rauhallinen ilme.
”Ennen vanhaan” oli häpeällistä viittoa julkisesti,
saatettiin jopa haukkua apinaksi. Äitini on sitä ikäluokkaa, joka sai
karttakepistä näpeilleen jos viittoi koulussa. Kuurot pakotettiin puhumaan.
Taustalla vaikutti oralismi. Uskottiin, että ihminen ei voi ajatella tai
kehittyä henkisesti muutoin kuin puhekielen kautta. Äitini on kertonut, että eräs hänen luokkatoverinsa opetti häntä salaa välitunnilla viittomaan. Ajatella,
kun toiset menivät salaa nurkan taakse tupakoimaan, kuurot menivät salaa
viittomaan! Viittomakieleen liittyvän häpeän takia jotkut kieltäytyivät viittomasta lapsilleen julkisilla paikoilla. Tavallaan äitini oli aikansa
kapinallinen, koska hän viittoi minulle ajasta ja paikasta riippumatta. Siksi
minäkin osaan nyt viittoa ja olen ylpeä siitä!
Häpeä on yks iso teema viittomakielisten yhteisössä. Pahinta on kantaa häpeää ihan tiedostamatta, mikä asia on niin vaikea. Kuurojen liitossa on puhuttu paljon yhteisömme pahoinvoinnista, kun ihmiset eivät voi hyvin. Ihan sattumalta kirjoitin tänään aiheesta: POTKUT. Tänä päivänä edelleen näkee, miten kuurot häpeävät jos joku tietää hänen käyneen Jyväskylän koulua jossa viitottiin. Vanhempi sukupolvi usen ylpeilee, että ei viito lastensa kanssa kuten olet itse kuullut. Kaikki eivät tosiaan viito lastensa kanssa. Käsittämätöntä, mutta toisaalta ymmärrettävää. Kerroit, miten kuuroja pakotettiin puhumaan. Edelleenkin pakotetaan. Emme ole vielä täysin vapaita. Sain kuulla viime viikolla, miten eräs kuuro äiti joutui työttömäksi koska piti laittaa nuorimmaisena jo yksivuotiaana päiväkotiin jotta oppisi puhumaan! Neuvolat eivät aina osaa riittävästi tukea viittomakielisiä vanhempia. Niin, olen käsitellyt paljon lasteni kanssa äänen käytöstäni. Tiedän päästäväni kamalia ääniä viitoessani samaan aikaan, mutta en häpeä. Kerron avoimesti ihmisille, että olen kuuro ja siksi en pysty hallitsemaan täysin ääntäni. Pitää vaa kertoa ihmisille, että tällaista on kuurojen äänimaailma.
VastaaPoistaKiitos hyvästä kommentista. Toit esiin mielenkiintoisia asioita liittyen kuurouteen ja häpeään. Kieltämättä ihmettelen minäkin tuota, että on painostettu laittamaan lapsi päiväkotiin puhumisen takia. Onkohan siinä mietitty muita vaihtoehtoja? Äkkiä ajateltuna esim. perhe-kahvilat yms. Toisaalta äiti saattaisi tuntea itsensä ulkopuoliseksi jos ei yhteistä tapaa kommunikoida löydy. Itselläni varmaan puheen oppimista auttoi läheiset suhteet isovanhempiini (kuulevia).
VastaaPoistaLiittyen tuohon äänimaailmaan, oli jännä kun vk-loppuna oli lapseni synttärit. Pari lapseni kaveria katsoivat vähän aikaa ihmetellen kun viitoin äitini kanssa, ja taisi jokunen äännähdyskin kuulua. Kukaan ei sanonut mitään, enkä minäkään siihen mitenkään reagoinut. Jatkoin vain viittomista niinkuin asiassa ei olisi mitään ihmeellistä. Sitten nuo lapset jatkoivat leikkejä, aivan kuin mitään ei olisi tapahtunut. Jos vertaan noiden lasten reaktioita omaan lapsuuteni, voisin tämän yhden kokemuksen perusteella väittää että maailma on muuttunut rikkaammaksi ja suvaitsevammaksi.
Mä ite huomasin ku kesällä tulimahollisuus jutella kuronans ni odotin että henen kuuleva aviopuolisonsa ei oo siinä sitten uskalsin mennä viittomaan. Mun mielestä viittomakieltä voisi ihan hyvin perskoulussaki olla yhtenä kielenä tai ainakin esim. vapaaehtosesena kielenä. Muistan ite alla-aste ajoilta kun oli luokassa yksi avustaja joka osasi viittomakieltä ja opetti yhden llaulun oisko joku maailan kaikki lapset viittomakielellä. tosin en sitä sillo ymmärtänyt et sse viittomakieltä mmut kauan osaisin va sen laulun viittomakielellä mutten muistanut niitä sanoja muuten. ny kyl harmittaa ette enää osaaa viittomakielellä sitä
VastaaPoista