Saavatko kuurot kiroilla?

Kun olin pieni, minulla oli maailman paras perhepäivähoitaja. Hänen toiminnassaan yhdistyivät rakkaus ja rajojen asettaminen. Jossain vaiheessa pieni lapsiryhmämme ajankohtaiseksi puheenaiheeksi nousi kiroilu. Onko se sallittua, mitkä oikeastaan ovat ”rumia sanoja”. Selvää oli, että hoidossa ei saanut kiroilla. Siitä seurasi suun peseminen saippualla. Uteliaana päätin kokeilla, kävisikö siinä oikeasti niin. Jokainen jonka suu on pesty saippualla, tietää, ettei se ole mukavaa. Sanktio osoittautui toimivaksi, enkä halunnut kokeilla kiroilemista enää uudestaan.

Joskus olen kuullut vitsailtavan, että jos kuuro kiroilee, niin pestäänkö hänen kädet saippualla. Ei naurattanut. En osaa perustella sitä, miksi se minua loukkaa. Ehkä kuulun väärään kohderyhmään? Yläasteella meille opetettiin äidinkielen tunnilla, että vitsejä kertoessa kannattaa huomioida kohdeyleisö. Ei ole soveliasta tehdä pilaa toisten kustannuksella. Esimerkiksi blondi-vitsit eivät välttämättä uppoa, jos kuulijana on joku vaaleahiuksinen.

En ole koskaan nähnyt äitini kiroilevan. Isäni saattaa joskus käyttää kirosanoja viittoessaan, mutta en näe häntä kovin usein. Suurimman osan kuurojen kanssa vietetystä ajastani olen ollut sellaisten kuurojen seurassa, jotka eivät kiroile. Jos näen kuuron kiroilevan, hämmennyn. En ole tottunut sellaiseen.

Saavatko kuurot kiroilla? Jos kysymystä tarkastellaan ihmisoikeuksien näkökulmasta, vastaus on kyllä. Kuuroilla on samat oikeudet ilmaista itseään, kuin kuulevilla. Tätä vapautta ei tietenkään saa käyttää toisen ihmisen loukkaamiseen ja halventamiseen. Kuurojen kiroilemista voidaan lähestyä myös kysymällä, sopiiko kiroileminen kenellekään? Mielestäni ei.

"ei saa kiroilla"
Kuva: Sclera, Papunet

Viereinen kuva on peräisin Papunetin kuvapankista.

"Papunetin kuvapankin materiaalia voi tulostaa ja tallentaa omalle koneelle esimerkiksi kuntoutuksessa ja opetuksessa käytettäväksi. Kuvapankissa on lähes 3 700 piirroskuvaa, 2 400 valokuvaa, 2 000 viittomakuvaa, 10 300 Sclera-piktogrammia ja yli 1 100 Mulberry-kuvaa, eli yhteensä lähes 19 500 kuvaa." (Papunet)

Sairastamisen vaikeus

Ikävä kurkkukipu on piinannut minua jo kahtena päivänä. Aamuisin olo on kauhea, mutta kohentuu parilla ibuprofeenilla. Luulen että on flunssa tulossa. Ajankohta on mitä huonoin, sillä vanhimmalla lapsella oli tänään synttärit. Pohdin pitkään, täytyykö juhlat peruuttaa. Sääli lastani kohtaan voitti, ja juhlat pidettiin. Juhlien siirtäminen olisi mennyt pitkälle, koska seuraavalle viikonlopulle oli jo ohjelmaa. En kuitenkaan halunnut tartuttaa vieraita, joten pysyttelin juhlien ajan sivummalla. Päävastuu oli miehelläni. Itse käsittelin tarjottavia kumihanskat kädessä. Herkimmille (=riskiryhmään kuuluville) vieraille ilmoitin etukäteen mahdollisesta alkavasta flunssastani. Silti poden huonoa omatuntoa että juhlia ei peruttu. Yritän lohduttaa itseäni ajatuksella, että flunssan voi saada mistä vain, ja moni käy töissä vielä siinä vaiheessa kun kuume ei ole noussut vaikka alkavan flunssan oireita jo on.

Lapsena/nuorena kun sairastin, äitini osti minulle jotain ”helppoa syötävää”. Pötkötin päivät sohvalla katsellen tv:tä. Jos olin oikein sairas, hän käytti kuulolaitetta. Sen avulla hän kuuli, jos huusin apua toisessa huoneessa. Muutoin hän ei kuulolaitetta halunnut käyttää, eikä se minuakaan haitannut. Joskus (kännyköiden tultua markkinoille) saatoin tehdä niinkin, että soitin ”hälärin” kotipuhelimeen, jolloin hälytinvalo alkoi vilkkua. Äitini tiesi tulla katsomaan mikä on tilanne.

Nyt aikuisena sairastaessa minua hoivaa mieheni. Hankalimpia ovat ne tilanteet, joissa koko perhe on sairaana. Silloin hoivaa antaa se joka on vähiten huonoimmassa kunnossa. Onneksi näitä tilanteita on harvoin. Kerran olimme koko perhe vatsataudissa. Silloin pyysin äitini apuun. Ihme kyllä, häneen se ei tarttunut. Onneksi.

Viittomakielen oppiminen: Miksi viittomista hävetään?

Minulta on usein kysytty, kuinka olen oppinut viittomaan. Olen aina luullut, että viittomakielentaito periytyy äidinmaidossa. Näin ei kuitenkaan ole. Asia selvisi minulle viime syksynä, kun liityin Kuurojen vanhempien kuulevien lasten yhdistykseen. Yllätyin, kun kaikki eivät osanneetkaan viittoa. Jos vanhemmat eivät viito lapselleen, ei lapsi opi viittomaan. Liikutuin. Ymmärsin olevani etuoikeutettu. Yhtäkkiä arvostin paljon enemmän vanhempiani, jotka ovat viittoneet minulle pienestä lähtien.

Kuurot puhuvat epäselvästi. Viittoessaan he saattavat päästellä erilaisia äännähdyksiä. Se johtuu siitä, että he eivät kuule omaa ääntään. Lapsena minua hävetti, kun toiset lapset matkivat äitiäni. Kerran yksi lapsi kysyi, kuinka ymmärrän mitä äitini puhuu. Sanoin että meillä on oma salakieli, että sitä ei ymmärrä kukaan muu. Ei se kaukana totuudesta ollut. Vieläkin ymmärrän mitä äitini sanoo, vaikka pitäisin silmiäni kiinni.

Omat lapseni ovat oppineet jonkin verran viittomakieltä. Huomaan heissä samaa häveliäisyyttä mitä itselläni oli lapsena. He eivät mielellään viito muiden nähden. Kaikki eivät ymmärrä sitä. Monet sanovat että viittomakieli on kaunista. Ei se aina ole. Eihän tavallinen puhekaan ole. Jos viittoja on vihainen ja kiihtynyt, viittomat näyttävät rajuilta ja töksähtäviltä. Lisäksi kasvot ovat kurttuiset. Mielestäni viitotut laulut ovat kauniita. Niissä liikkeet ovat sulavat, kasvoilla on tyyni ja rauhallinen ilme.

”Ennen vanhaan” oli häpeällistä viittoa julkisesti, saatettiin jopa haukkua apinaksi. Äitini on sitä ikäluokkaa, joka sai karttakepistä näpeilleen jos viittoi koulussa. Kuurot pakotettiin puhumaan. Taustalla vaikutti oralismi. Uskottiin, että ihminen ei voi ajatella tai kehittyä henkisesti muutoin kuin puhekielen kautta. Äitini on kertonut, että eräs hänen luokkatoverinsa opetti häntä salaa välitunnilla viittomaan. Ajatella, kun toiset menivät salaa nurkan taakse tupakoimaan, kuurot menivät salaa viittomaan! Viittomakieleen liittyvän häpeän takia jotkut kieltäytyivät viittomasta lapsilleen julkisilla paikoilla. Tavallaan äitini oli aikansa kapinallinen, koska hän viittoi minulle ajasta ja paikasta riippumatta. Siksi minäkin osaan nyt viittoa ja olen ylpeä siitä!

Avataan nyrkit

Olen pienestä pitäen haaveillut kirjailijan urasta. Tartuin kynän varteen jo ala-asteella, kirjoittaen mitä ihmeellisimpiä tarinoita. Opettajani kehui mielikuvitustani. Eräs luokallani oleva poika haukkui käsialaani pojan käsialaksi, kun taas minun mielestä hänen käsialansa näytti tytön käsialalta. Yläasteella osallistuin opettajan kannustuksesta runokilpailuun, jossa osa runoista painettaisiin kirjaksi. En voittanut kilpailua, mutta runoni pääsi kirjaan. Murrosiässä lopetin kirjoittamisen. En vieläkään tiedä miten se tapahtui. Jotenkin se vain jäi, luovuus katosi. Myöhemmin löysin keskeneräiseksi jääneen kirjani, johon olin kirjoittanut isoilla kirjaimilla kanteen ”PASKA”.

Haluan kertoa blogissani, millaista on elää ja kasvaa kuurojen vanhempien lapsena kuulevassa yhteiskunnassa. Kirjoitan suomeksi, tietoisena siitä että englanniksi tavoittaisin enemmän lukijoita. En välitä. Myös viittomakielinen blogi kävi mielessäni, mutta se olisi edellyttänyt kameralle esiintymistä, enkä ole siihen vielä valmis.

En tavoittele suurta yleisöä, mutta toivon että kirjoitukseni voisi vaikuttaa edes yhteen lukijaan. Me ihmiset olemme joskus koneita, jotka suoritamme elämäämme. Teemme asioita koska on pakko, koska niin on ollut aina tapana. Isot rattaat pyörivät ympärillämme, emmekä tiedä minne meitä viedään. Haluan, että edes yksi ihminen avaisi silmänsä, katsoisi ympärilleen, uskaltaisi hypätä pois kyydistä ja mennä minne itse haluaa, olla se mikä oikeasti on. Ihminen. Ei koneen osa.

"Anna mun nähdä kun maailma muuttuu
Anna nähdä kun viha unohtuu
Nähdä kun unelmistaan voi tehdäkin totta
Ja oikeus toteutuu
Anna mun nähdä kun muurit murtuu
Anna nähdä kun nyrkit avautuu
Nähdä kun rikas köyhälle ovensa avaa
Ja oikeus toteutuu" (NMB - Utopia)

http://www.youtube.com/watch?v=rWYeL6cnTrU