Ikävä kurkkukipu on piinannut minua jo kahtena päivänä.
Aamuisin olo on kauhea, mutta kohentuu parilla ibuprofeenilla. Luulen että on
flunssa tulossa. Ajankohta on mitä huonoin, sillä vanhimmalla lapsella oli
tänään synttärit. Pohdin pitkään, täytyykö juhlat peruuttaa. Sääli lastani
kohtaan voitti, ja juhlat pidettiin. Juhlien siirtäminen olisi mennyt pitkälle,
koska seuraavalle viikonlopulle oli jo ohjelmaa. En kuitenkaan halunnut
tartuttaa vieraita, joten pysyttelin juhlien ajan sivummalla. Päävastuu oli
miehelläni. Itse käsittelin tarjottavia kumihanskat kädessä. Herkimmille
(=riskiryhmään kuuluville) vieraille ilmoitin etukäteen mahdollisesta alkavasta
flunssastani. Silti poden huonoa omatuntoa että juhlia ei peruttu. Yritän
lohduttaa itseäni ajatuksella, että flunssan voi saada mistä vain, ja moni käy
töissä vielä siinä vaiheessa kun kuume ei ole noussut vaikka alkavan flunssan
oireita jo on.
Lapsena/nuorena kun sairastin, äitini osti minulle jotain
”helppoa syötävää”. Pötkötin päivät sohvalla katsellen tv:tä. Jos olin oikein
sairas, hän käytti kuulolaitetta. Sen avulla hän kuuli, jos huusin apua
toisessa huoneessa. Muutoin hän ei kuulolaitetta halunnut käyttää, eikä se
minuakaan haitannut. Joskus (kännyköiden tultua markkinoille) saatoin tehdä
niinkin, että soitin ”hälärin” kotipuhelimeen, jolloin hälytinvalo alkoi
vilkkua. Äitini tiesi tulla katsomaan mikä on tilanne.
Nyt aikuisena sairastaessa minua hoivaa mieheni. Hankalimpia ovat ne tilanteet, joissa koko perhe on sairaana. Silloin hoivaa antaa se joka on vähiten huonoimmassa kunnossa. Onneksi näitä tilanteita on harvoin. Kerran olimme koko perhe vatsataudissa. Silloin pyysin äitini apuun. Ihme kyllä, häneen se ei tarttunut. Onneksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti