Hiljaisuus vs. musiikki

Oma suhtautumiseni musiikkiin on hyvin ristiriitainen. Toisaalta tykkään luukuttaa lempimusiikkiani autossa volumet täysillä. Toisaalta rakastan hiljaisuutta, joskus jopa enemmän kuin musiikkia. Minun on vaikea käsittää, miten musiikki on joillekin ihmisille kaikki kaikessa. Eräs tuttavani sanoi, että hänen koko maailmansa romahtaisi, jos häneltä otettaisiin musiikki pois. Itse en ihan noin voimakkaasti reagoisi.

Mieheni on muusikko. Hän tuottaa levyjä nopeammin kuin minä pysyn laskuissa. Hän on mukana erilaisissa musiikki-projekteissa, enkä ole niistä kaikista perillä. Alussa minusta oli romanttista kun hän tarttui kitaraan ja soitteli suloisia säveliä. Suhteemme syventyessä se alkoi ahdistaa. Mieheni on kyllä musiikillisesti lahjakas, mutta kuka sitä nyt loputtomiin jaksaa kuunnella toisen jammailuja? Nyt osaan suhtautua siihen neutraalisti: se on hänen työtään. Samoin mieheni huomioi, että tekee välillä muutakin. Emme yleensä kuuntele kotona yhdessä musiikkia. Väsyn helposti, jos jatkuvasti taustalla soi. Olen kai tulossa vanhaksi? Teini-iässä kuuntelin musiikkia lähes tauotta. Ehkäpä muusikko puolisona on saanut minut arvostamaan hiljaisuutta.