Nykyään melkein kaikilla on kännykät. Myös äidilläni on kännykkä. Hän tekstailee ja soittaa videopuheluja. Isälläni ei kännykkää ole. Jos tahdon saada häneen yhteyden, minun on kirjoitettava hänelle kirje tai vaihtoehtoisesti soitettava hänen työpaikalleen.
 |
| Thaimaalainen postimerkki vuodelta 1981 Lähde: freedigitalphotos.net |
Kerran sain puhelun huoltoasemalta. Isäni oli pyytänyt heitä soittamaan minulle hänen puolestaan. Isäni ihmetteli, minne hänen siskonsa oli kadonnut. Isäni oli mennyt käymään siskonsa ovella, mutta kukaan ei ollut tullut avaamaan. Ikkunoista näkyi, että asunto oli tyhjä. Oli ihan hirveää kertoa, että sisko oli kuollut kaksi vuotta sitten. Huoltamon työntekijä sanoi, että eihän hän voi sellaista sanoa isälleni. Rohkaisin, että sanottava se on. Isäni oli selvästi järkyttynyt uutisesta. Sovittiin että hän tulee käymään luonani. Ihmettelin, miksi isälleni ei ollut kerrottu. Soitin isäni toiselle siskolle, joka on vielä elossa. Selvisi, että hän oli lähettänyt isälleni kortin. Ilmeisesti se oli postin mukana hävinnyt.
Näin jälkeenpäin mietin, olisiko minun pitänyt kertoa isälleni hänen siskonsa kuolemasta kasvotusten. Toisaalta, en tiedä mitä olisin vastannut hänen kysymykseensä, missä hänen siskonsa on. En voi ensin valehdella, että sisko on elossa ja sitten kasvotusten sanoa, että eipäs olekaan. Lisäksi tilanne oli hyvin erikoinen, sillä "puhuin" hänen kanssaan ensimmäistä kertaa eläessäni puhelimessa. Emme pidä säännöllisesti yhteyttä, tapaamme noin 1-2 vuoden välein. Yleensä isäni tulee yllätyskäynnille luokseni. Olin pieni kun vanhempani erosivat. Muutettuamme äitini kanssa toiseen kaupunkiin, tapaamiset isäni kanssa loppuivat. Välissä oli monen vuoden tauko, kunnes lähetin hänelle kutsun rippijuhliini. Isäni ei valitettavasti päässyt paikalle, mutta hän tuli myöhemmin minua katsomaan. Häihini hän tuli. Oikeastaan tapaamisemme ovat tiuhentuneet vasta minun ollessa lähellä aikuisikää. Koska isäni on kuuro, eikä hänellä ole puhelinta, on yhteydenpitomme ollut hyvin olematonta. Joskus olen saattanut lähettää hänelle kortin. Isältäni olen saanut muistaakseni yhden kortin, joka on minulla vieläkin tallessa.
Ikävä lukea, mutta asia on niin tuttua. Olen itsekin huomannut, miten usein vanhempani eivät tiedä, että mää en tiedä/tiennyt jostain asiasta. Tapasin kerran serkkuni junassa ja juteltiin junassa Tampereelta Turkuun asti. Käytimme paperia ja kynää. Selvisi, miten olen ollut aika usein tiedollisesti pimennossa. Kysyin myöhemmin äidiltäni, miksen tiennyt asiasta. Äiti vaan sanoi:"Kyllä sinä tiedät." Jouduin selittämään, että kuurona en aina saa tiedä sisäpiirin asioita, jos ympärillä puhutaan puhuttua kieltä. Uskomatonta, mutta valitettavasti totta. Ymmärrän hyvin isääsi. Kuulevien on ehkä vaikeaa ymmärtää, että kuurot eivät saa ihan samalla tavalla tietoa kuin he.
VastaaPoistaEräs ulkomaalainen kaverini kertoi kokevansa itsensä joskus ulkopuoliseksi ollessaan seurassa, jossa muut puhuvat suomea. Itse hän vasta opettelee kieltä. Kuuroilla tilanne on tietysti siinä mielessä erilainen, että he eivät koskaan voi "opetella kuulemaan". Kuitenkin ulkopuolisuuden tunne on varmasti yhtäläinen. Joskus mietin, miltä äidistäni tuntuu, kun olemme sukulaisissa ja ihmiset puhua pulputtavat. En ole koskaan tullut kysyneeksi, kokeeko hän olonsa ulkopuoliseksi, vai onko hän jotenkin "tottunut" tilanteeseen, kun on pienestä asti ollut ikään kuin ulkopuolella. Toisaalta hänenkin kanssaan kommunikoidaan, ei hän sillä tavalla täysin ulkopuolella ole. Ja jos jollekin asialle nauretaan, niin joku aina selittää mistä on kyse. Silti, voiko siihen koskaan tottua?
VastaaPoistaSiksi olen aina tilannut tulkkausta lasten ja myös siskon lasten syntymäpäiväjuhliin, sillä meillä on tapana kokoontua aika isolla joukolla. Äitini on joskus katsonut pahasti tulkkausta, mutta pikkuhiljaa tottunut. Suomalaisessa kulttuurissa koti on sellainen pyhä alue, johon ns.vierailla ei ole asiaa. Mutta vuosien saatossa vanhempani ovat tajunneet tulkkauksen hyvän puolen. Ehdotin vähän aikaa sitten 88 vuotiaalle papalle, että voisin käydä hänen luonaan tulkin kanssa, jotta vois jutella helposti. Arvaa mitä tapahtui?! Tätini lähetti sitten tekstiviestin asiasta mulle, että pappa on mennyt ihan sekaisin. Pappa ei siis halua vieraita tulkkeja kotiinsa. Arvaa, haluanko enää mennä papan luo? Saa luvan ihmetellä, miksen käy hänen luonaan.
VastaaPoistaNiin, siitä ulkopuolisuudesta.. siihen ei valitettavasti voi tottua. Joskus ärsyttää, että avomies ei aina ymmärrä viittoa esim.ruokapöydässä. Olen monta kertaa sanonut, että olisi kivaa olla mukana keskusteluissa. Tunnen aika usein olevani ihan ulkona -omassa perheessäni!
Meillä myös äidillä tulkki mukana jos on minun lapsilla synttärit. Olen sanonut äidilleni, että tilaa vaan sen tulkin, koska saa sitten vapaasti keskustella ihmisten kanssa. Lisäksi ajattelen, että minun ei kuulu toimia tulkkina, vaikka sitä saatan joskus tehdäkin. Miehelleni olen sanonut, että saa opetella viittomaan. Aika hyvin hän on sitä oppinutkin. Periaatteessa "puutun" keskusteluun vasta jos huomaan että kumpikaan ei ymmärrä toisiaan tai käsittävät toisensa väärin tajuamatta sitä itse.
PoistaMielestäni on hyvä että kuurolla on tulkki mukana sukujuhlissa. Itse podin aluksi syyllisyyttä kun olin sanonut äidilleni että tilaisi tulkin juhliin. Ajattelin, että ihmiset katsovat minua pahasti "miksi tuo ei tulkkaa äidilleen, että pitää ihan tulkki tilata paikalle".
http://outiahonen.blogspot.fi/2013/04/tulkki-mukana-vai-ei.html
VastaaPoista