Vaikka äänet joskus rasittavatkin, ja vaikka joskus kuulee asioita joita ei olisi halunnut kuulla, niin silti olen kiitollinen kuulostani. Kuulen, jos lapsellani on toisessa huoneessa hätä, voin keskustella mieheni kanssa ennen nukahtamista (kuuroilla pitää olla valot, koska heidän pitää nähdä), kuulen musiikin kauniit sävelet, kuulen lintujen laulun, jne. Jotkut näistä voi ikään kuin korvata erilaisilla apuvälineillä (vrt. ovikellon hälytin). Kuitenkin esimerkiksi elokuva, jossa on suuret tehosteet, ei ole yhtä nautillosti katsottavaa ilman ääntä (tekstityksistä huolimatta) kuin äänen kanssa. Ihanne olisikin, jos voisi valita milloin kuulee ja milloin ei.
Jos kuitenkin pitäisi valita, kuulo vai näkö, niin valitsisin näön. Molempien menettämistä en uskalla edes ajatella. Ei pidä unohtaa sitä kaikkea kauneutta, jota silmillä voi ihailla. Lisäksi kokisin liikkumisen turvallisemmaksi, kun näen ympäristön. Uskon myös, että sopeutuisin kuulon menettämiseen helpommin kuin näön menettämiseen. Osaan viittomakieltä jo valmiiksi, samoin perheeni jonkin verran.
Nämä ovat arkoja aiheita. Pohdin uskallanko kirjoittaa, loukkaantuuko joku. Toisaalta nämä ovat rehellisiä ajatuksiani asiasta.
Varmaan joku loukkantuu. On sanottu, että pitää olla kuuro jotta ymmärtäisi miltä tuntuu olla kuuro. Olen monta kerta ihmetellyt, miksi tyttäreni on ollut surullinen kun en kuule tätä ja tuota. Juttu on niin, että ihminen ei kaipaa sitä mitä ei ole koskaan kokenut. En haluaisi olla kuuleva, jos minulta kysytään haluanko kuuloa vai en. Tämä ei tarkoita, että kuurona olisi helppoa. Ei aina ole helppoa olla kuurona, jos ihmiset säälivät minua ja kohtelevat minua sen mukaan. Elämä olisi helpompaa, jos ihmiset osaisivat enemmän viittoa. Mielestäni on hieman turhaa puhua näistä asioista, sillä emme aina voi tehdä valintoja. Kohtaloa. Oletko seurannut kuurosokea Cocon blogia? Cocolla on niin mahtava asenne. Matkustelee ja osaa elää täysillä.
VastaaPoistaOnhan se niinkin. Eräs tuttavani oivalsi vasta vanhemmalla iällä, että kuuroilla on oma kulttuuri. Hän ihmetteli ensin, kun sanoin ettei kaikki kuurot halua "parantua" -siis tulla kuuleviksi.
VastaaPoistaKuulo on jälleen perheessämme tapetilla, sillä epäilen koirallamme kuulon alenemista. Tänään se ei reagoinut kun puhuin sille tärkeistä asioista (esim. makkara). Onneksi olen opettanut hänelle viittomakieltä. Testasin, totteleeko hän viittomista, kyllä totteli! Tosin kyse voi olla myös väliaikaisesta kuulon heikkenemisestä, koska hänellä on akuutti korvatulehdus, joka tuottaa paljon eritettä korviin.
itse oon opiskellu viittomakieltä vuosi sitten jämsssä vkl ja tänä kesänä kuurojen kansanopistolla. ystävänisanoi et osan tosi paljon siihen nähden että sen verran vähä opiskellut. Syksyllä aion jatkaa oiskelua, mula n nyt tosi kova into. ja jos kuulo menisi ni oishan sitten jo seki hyöty. Ite kaipaisin kuuroja tai viittomakielisiä kavereita joiden kanssa voisin viittoa ja vahvistuisi ja ehkä oppissamalla iteki lisää. tän keänaikana pari kertaa tullu mahollisuuskuurjen kans jutella ja toisella kertaa mulle näytettii mm. oppia viittoa javiittomakieli miten ne oikeasti viitottiin ku viitoin ne pikkasen väärin. Ite on myös kiinnostunnut kuurojen kulttuurista ja siitä yhteisöstä. Jos itellä menisi kuulo olisin ainaki opiskellu jo valiiksi viittomakieltä, ainut mitä jäisin kaipaamaan olisi musiikin kuuntelu. Itselle näön menettäminen olisi pahempaa ku kuulon menettäminen
VastaaPoista